On kevään aika tullut, on päivät toukokuun!

On kevään aika tullut, on päivät toukokuun!
TOUKOKUU 2011

torstai 31. maaliskuuta 2011

viikko 13

Laskettiin matikassa plus laskuja ja miinus laskuja.
Oltiin liikunnassa voimistelu rataa se oli ihan kivaa.
Uskontotunnin piti salla-maarit.
 Välitunnilla pyörittiin puussa.

VIIKKO 13

Tänään tuli uusia harjottelijoita lukiosta. Matikasta ollaan opittu isompia numeroita.(Esim 0-1000)

vk13

Tänään tuli auskut se oli kivaa. Opimme laskemaan isoja numeroita. Oli tuper huper kivaa. Oli ylpiä seoli kivaa.

VKO 13

Tänään on ollut telinevoimistelua liikunnassa. Matiikassa on ollut isoja lukuja. Opin tällä viikolla että nivelet yhdistävät luut yhteen. Tällä viikolla sain kotona mesen.

viikko 13

Tänään tuli lukiosta harjoittelijoita. Yltissä saatiin minun elämäni työt valmiiksi. Tänään liikassa oli voimistelurata, minun mielestä liaani oli paras. Me tehdään pääsiäispupuja.

Viikko13

Liikunnassa oli telinevoimistelu jakso ja siellä oli eri ratoja. Yltissä tehtiin minun elämäni pyörää ja minä sain sen valmiiksi. Älyssä tehtiin matikan tehtäviä ja taululla tehtiin jotain matikka hommia. Yltissä oli luu ja lihas asioita. Matikassa oli sata laskuja ja se oli helppoa.

VIIKKO 13

Tänään tuli auskut. Välitunnilla pyörittiin puussa. Eilen kävin Sampan synttäreillä. Liikunnassa roikuttiin köysissä se oli kivaa.

VIIKKO 13

Meille tuli auskuja, eli yliopistosta harjoittelijoita.
Matematiikassa oli sata laskuja esim:kertolaskuja ja vertauslaskuja.
Liikassa oli temppurata siellä oli esim:trampolta hyppy patjalle,patjalta köydelle tasapainoilemaan,köydeltä laatikon päälle josta kuperkeikka patjalle josta sitten mentiin seuraavaan pisteeseen. tarzanhyppy, jossa piti ponnistuslaudalta hypätä hyppyarkulle,hyppyarkulta piti ottaa köysi ja heilahtaa köyden varassa patjalle.Sitten kärräripisteelle jossa tiedät kyllä mitä tehtiin.Siitä sitten mentiin nelos pisteelle jossa koeteltiin käsivoimia: piti käsien varassa vetää itsensä penkkiä pitkin ylös,sitten piti kokeilla käsiä, että kestikö ne,ja sitten kiivettiin puolapuita pitkin jaloilla kädet maassa ja sitten piti yrittää seistä käsillään jalat puolapuiden tukemana.Viimeinen piste: sitten piti ponnahdus laudalta hypätä pehmeän hyppyarkun päälle,josta sitten kynttilähyppy ohuelle patjalle josta sitten jonkun tyynyn päältä kuperkeikka.Siinä oli liikkatunnin selitys,huhhuh,kyllä oli tarpeeksi urheilua täksi päiväksi!

viikko 13

Meillä oli matikkaa, se oli aika helppoo. Meille oli liikunnassa telinevoimistelua. Meillä on alkanut yltissä ihmisjakso ja melkeen joka päivä meille tulee siitä LÄKSYÄ!!! Tämä viikko on ollut MUKAVA! Koska se on ollut vaan niin mukava. Kotoa Mä kävin ratsastaa. Mä menin jaskalla, me hypättii ja mä melkeen tippuin koska se alko vetää pukki rodeota.Me hypättiin 80cm esteitä ja se oli okseri eli siinä on kaksi peräkkäin ja se hypätää 1 kerralla.

Viikko13

Auringon kukat olivat kasvaneet tosi hyvin. Yltissä me tehtiin minun elämäni töitä. Yltissä oli vauva juttuja. Matikassa on tosi helppoja sata ja tuhat laskuja.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Kävin kamun synttäreillä siellä oli tooosi kivaa!
Olin kaverilla.
Olen paistanut lättyjä äidin kanssa.
Tämä viikonloppu on ollut tosi kiva.

viikko 12

Tämän viikon tiistai oli kiva päivä kun sai tehdä pääsiäis pupun.
Maanantaina oli kanssa enkun tunnilla kivaa opittiin sielä nimiittään eläin
loruja.Keskiviikkonakin tulee takulla olemaan kiva päivä ja niin tuleekin.

VIIKKO 12

Tutkimme ihmisen elämänkulkua. Elämään kuuluu vauvaikä, lapsuus, kouluikä, teini-ikä,nuoruus, aikuisuus ja vanhuus. Aikuisuus kestää yleensä pisimmän ajan, voi kestää jopa puolet elämästä.

Tällä viikolla kasvatettiin omaa auringonkukkaa ja koulittiin se omaan kukkapurkkiin.
Meillä oli runoviikko.
Piirsin kirjastossa Viivi.v. ja Sannin kanssa kolmesta lohikäärmerunosta kuvan ja se oli kivointa tällä viikolla.
Musiikissa keksittiin hirviölaulu.
Käsityössä tehtiin pääsiäispuput.
 (Viola)
Tänään on Sampan syttärit, saatiin karkkia(OLLI)

viikko 12

Meille tuli uusi harjoittelija.
Kävin laskettelemassa.
Leikin Artun kanssa.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

viikonloppu

minä olen ollut ulkona.
Kävin kaverin syntymäpäivillä.
Juhlimme Äitin syntymäpäivää.
Olen nukunut pitkään.
Olen ollut koirapuistossa.
on ollut kiva viikonloppu.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Viikko11

Meillä oli pikku testi, jossa harjoteltiin kertolaskuja ja matikka on hauskaa. Oli hiihtoretki, se oli hauskaa Samppa hiihti kuin salaman valo. Vuokko tuli takaisin kouluun. On ollut hauskaa.

VIIKKO 11

Meillä oli hiihtopäivä siellä oli mukavaa ja me saatiin eväät.
Musiikinluokassa me pirrettiin.
Oli kiva päivänavaus.
Oli kiva viikko.

viikko11


Meillä oli hiihtopäivä. Tänään oli mukavaa päivänavauksessa. Oli mukavaa oppia matikkaa. Tänään oli mukavaa musiikissa.

sakun jännä viikko11

Vuokko tuli kouluun.
Liikunnassa oli hiihtoa.
Kylvettiin siemeniä.
kärpät hävissi.

Vk 11

Oli hiihtopäivä sillon oli tosikivaa hiihdin 8,9kilo metriä.
Oli hiihtoa liikunnassa.
Oli koe matikassa epäilen että saan 10+.
Aloimme kylvämään aurigonkukan siemeniä.

viikko 11


MINÄ KÄVIN TELKALLA KOSKKA MINULLA TULI MAHA KIPEÄKSI.

MEILLÄ OLI LIIKUNNASSA HIHTOA OLI KIVAA.

OLI EGLANNIN TUNTTI.

OLIN ULKONA SONJAN KANSSA.

TÄLLÄ VIIKKOLLA OLI KIVAA.

Viikko 11









Meillä on ollut hiihtoretki ja me saatiin siel evästä ja kaikki hiihti
vähän yli 3-kilometriä.Tällä viikolla on tullut uusi harjoittelija ja
se on minun mielestä kaikkein parasta viikossa.
On ollut myös erilainen viikko ja oikeastaan tosi hauska viikko.
Minulla on ollut hiihtolomalla kuumetta mutta se ei se
haitannut koska parannuin torstaina ja Milka kävi
minun uudessa kodissa perjantaina.



vko 11

Meillä oli hiihtoretki siellä oli kivaa.
Sain täydet pisteet matikan kokeesta.
Liikunnassa oli hiihtoa.
Kävin luistelemassa luistelemassa oli kivaa.

VKO 11

Vuokko tuli kouluun.
Minä olen viikon henkilö.
Kävin luistelemassa.
Minä Tuomas ja Ake siivottiin aamulla luokka.

torstai 17. maaliskuuta 2011

VIIKKO11


Meillä oli tänään hiihtopäivä kaikki hiihti 3tuntia putkeen.

Saatiin hevosista kuvia.

Oli kivaa!

Meidän luokkaan tuli uusi harjoittelia.

Tällä viikolla koulussa on ollut kivaa.


=)

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Liikunta-asiaa

Tietoa liikuntatunneista, 15.3.2011

Huomenna keskiviikkona hiihdämme liikuntatunnilla. Jokaisella oppilaalla tulee olla hiihtovälineet mukana! Välineet voi jättää koululle torstaita varten.
Torstaina on siis 0-1-2 –luokkien hiihtoretkipäivä; koulu alkaa klo 8.30 kaikilla pikkuoppilailla. Lapset ottavat repun mukaan lenkille. Pakkaamme koulusta siihen eväät – omaa janojuotavaa voi laittaa reppuun mukaan.
Ensi viikolla alkaa liikunnassa sisäliikuntajakso. Aika mukavasti lapsilla onkin ollut mukana sisäliikuntavarusteita ja pieni pyyhe pesua varten. Muistetaan jatkossakin laittaa ne.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

VIIKKO 11

Tervetuloa taas kouluun hiihtoloman jälkeen. Oma opettaja on jälleen paikalla, ja nyt taas poissaolo- ym. ilmoitukset tehdään tuttuihin numeroihin entiseen tapaan. Aloitamme kevään seurannan ja kasvun tarkkailun merkeissä.
Oppilaille on jaettu tutkimuslupalaput oppimistutkimuksen tekemistä varten. Pyydämme palauttamaan ne mahdollisimman pian, tutkimus alkaa ensi viikon alussa.
terveisin
Tämä kiva kansikuva eräästä lehdestä on ystäväni Anne Leppäsen tekemä kollaasi
     Vuokko-opettaja

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Viikko9

On ollut hiihtoa hiihto on kivaa.     Vene ryhmä pääsi jatkoon. On ollut hauskaaaa.

VIIKKO 9

On ollutkiva viikko.

On viimeinen päivä ennen hiihtolomaa.

On ollut kivaa.

on ollut hiihtoa.

Ollut harjoitelioitten viimenen päivä ja Annastiinan viimenen päivä.

viikko 9

Tällä viikolla oli tämä toimii FINAALI!
Nyyh nyyh Annastiina on viimeistä päivää.
Harjotteliat ovat viimeistä päivää.
Saatiin karkkia kun harjotteliat lähtivävät.
Minä ja Milka annettiin koko luokalle karkit.

VIIKKO 9

Meillä oli tällä viikolla liikunnassa hiihtoa:
Olen lähdössä hiihtoloman jälkeen espaniaan.

Viikko 9

olen hiihtänyt kotona yöllä.

viikko9

Opettajan laatikosta varastetiin karkkia.
Venekilpailu voitti koulun

viikko9

vene kilpailu voitti.
opettajan laatikosta varastettiin karkkia.
Vene kilpailu ryhmä sai suklaa mitallit.(tommi)

torstai 3. maaliskuuta 2011

VK9

Hiihdossa oli piste rata.
Kohta onHIIHTOLOMA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Käsi työssätehttiin eläin tarha.

VKO 9

Oltiin hiihdossa Piste Rata!.
Sain Artulta Kuulan!.
Siivotiin Pulpetteja

Viikko 9

Meillä oli 3.3 matikankoe.
Oli hiihtoa ja se oli tosi tosi TYLSÄ.
Miulla oli hintan kouluun koe ja uskon että pääsen.

VK 9

Me hiihdimme järvilatua pitkin.
Musiikissa tanssimme jonkun liiketanssin, joka oli helppo ja hauska.
Matematiikassa oli jakolaskuja, mutta ne olivat aika helppoja.
Liikunnassa oli hiihtoa mutta vähän jännitti, koska olimme järven jäällä.
Me jatkoimme puista eläintarhaa, johon minä tein hevosen.

Viikko 9

Viikko 9

Oli matikan koe torstaina!
Koe oli tosi helppo ja tylsä.
Tehtiin eläimiä.
Liikunnassa oli hiihtoa.
Hiihdimme järvenjäällä.

Viikko9

Oli musiikkia ja soitettiin.
Hiihdettiin jotain rataa.
Matiikassa oli jakolaskuja.
Jatkettiin eläintarha töitä.
Viola

viiko9

Oli tämätoimiikilpailu ja venekilpailu pääsi aluekarsintaan joka on kolmas maaliskuuta.
Hiihto on ihanparasta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!